Sähköisen tiedoksiannon lakipaketti (hallituksen esitys 124/2025) on osa nykyhallituksen tavoitetta digitalisoida julkisia palveluita. Lakipaketti sisältää uudistuksia useisiin eri lakeihin liittyen. Kokonaisuuden hahmottaminen on haasteellista. Lakipaketilla on toteutuessaan vaikutusta käytännön oikeuselämään. Lakipaketin tavoitteena on tuomioistuinprosessien osalta muuttaa perusrakennetta siten, että sähköinen tiedoksianto on aiempaa merkittävämpi tiedoksiantotapa.
Nykyisellään sähköinen tiedoksianto on mahdollinen siviiliasioissa asianosaisen erillisellä suostumuksella. Rikosasioissa sähköinen tiedoksianto ei ole mahdollinen eikä katkaise rikoksen vanhentumisaikaa. Lakipaketti on tätä kirjoittaessa (4.2.2026) edelleen edunkunnan käsittelyssä, eikä se siten ole vielä voimassa. Mikäli lakipaketti tulee suunnitellusti voimaan, on mahdollista, että tiedoksiannot siviili- ja rikosasioissa ovat jatkossa mahdollisia suorittaa sähköisesti ilman asianosaisen nimenomaista suostumusta.
Asianosaisen näkökulmasta on olennaista ymmärtää, että vanhentuminen voi tuolloin katketa vastaanottamalla tuomioistuimesta tullut viesti sähköisessä järjestelmässä. Esimerkiksi siviiliasiassa velan vanhentuminen voi katketa tai rikosasiassa rikosasian haaste saatetaan katsoa tiedoksi annetuksi vanhentumisen katkaisevalla tavalla. Viranomaisten näkökulmasta tällä tavoitellaan säästöjä.
Henkilökohtaisesti pidän riskinä sitä, että järjestelmä voi mahdollistaa tarkoituksellisen tiedoksisaannin välttelyn (tai helpottaa sitä). Lisäksi on tiettyjä oikeusturvariskejä asianosaisen tunnistamiseen liittyen. Kokonaisuutena uudistus lienee kuitenkin hyvä. Aika näyttää, miten järjestelmä tulee toimimaan.
Asian edistymistä voi seurata eduskunnan verkkosivujen kautta tästä. (4.2.2026)
Kalle Ujainen
asianajaja
Hyvinkää