Oikeudenkäyntien tehostaminen


Kokemukseni mukaan oikeudenkäynnin hitaus on suurin harmituksen aihe oikeudenkäyntiin osallistuvilla. Prosessin hitaus on yhdistävä harmituksen aihe riippumatta siitä, onko juttu voitettu tai hävitty tai missä instanssissa oikeutta on käyty. Prosessin hitaus on ongelma yleisissä tuomioistuimissa (käräjä- ja hovioikeudet sekä korkein oikeus), hallintotuomioistuimissa (hallinto-oikeudet) ja erinäisissä lautakunnissa (esim. Kuluttajariitalautakunta). Käsittely on siis hidasta kautta linjan. Poikkeuksia toki on.

Monesti hitaan prosessin syyksi ilmoitetaan resurssipula ja paisuvat työmäärät tuomioistuimissa. Uskon, että tämä on osasyy hitaudelle. Mielestäni prosesseja voisi nopeuttaa myös ilman resurssien lisäämistä. Kokemukseni mukaan käsittelynopeudet voivat poiketa merkittävästi saman tuomioistuimen sisällä riippuen ennen kaikkea tuomarista. Toki myös muilla prosessin osapuolilla on vaikutusta asiaan.

Mainitsen tässä omia käsityksiäni siitä, miten kukin oikeudenkäynnin osapuoli (tuomari, syyttäjä, asianajaja) voisi toimia nopeuttaakseen ja tehostaakseen oikeudenkäyntiä.

Asianajaja

      • Kirjelmien tulee napakoita. Niissä ei tarvitse selostaa tai "copy-pasteta" sovellettavaa lainsäädäntöä, ellei riitaa ole lain tulkinnasta. Tuomioistuin tuntee lain. Oleellisten oikeustosiseikkojen selostaminen riittää.
      • Todistusteemat tulee ilmoittaa selkeästi. Todistusteemaksi ei kelpaa ”asian tausta” tai ”perusteet kohtuullistamiselle”, vaan todistusteeman tulee olla selkeä väite, esim. "Mikko on allekirjoittanut sopimuksen 1.5.2015."
      • Todistelulla ei voi siviiliasioissa vedota. Asianajajan tulee tuntea asia niin hyvin, että hän osaa esittää väitteet itse – ei päämiehensä kertomana. Valitettavan usein jopa asianajajilta kuulee oleellisia oikeustosiseikkoja tiedustellessa fraasin: ”Kuullaan päämiestäni asiasta tarkemmin.
      • Nykytekniikka mahdollistaa kirjelmien lähettämisen sähköpostilla suoraan vastapuolelle.

Edellä mainittu edellyttää asianajajan tuntevan prosessioikeudelliset peruskäsitteet: väite, oikeustosiseikka, todistustosiseikka, todistusteema ym.

Syyttäjä

      • Haastehakemuksen yhteyteen voisi ilmoittaa tuomioistuimelle asianosaisten tiedossa olevat avustajat ja heidän yhteystiedot. Näin tuomioistuin voisi suoraan sopia myös avustajille sopivan käsittelypäivän. Saman avustajan käyttö esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä myös pienentäisi oikeudenkäyntikuluja kun useiden eri avustajien ei tarvitsisi perehtyä samaan asiaan uudestaan.
      • Lähettäessään haastehakemuksen oikeuteen, syyttäjä voisi samalla lähettää sen tiedossa oleville avustajille. Nykytekniikalla tämä onnistuisi muutamalla lisäklikkauksella ja toisaalta mahdollistaisi sen, että avustaja voisi jo tässä vaiheessa tilata esitutkintapöytäkirjan poliisilta ja alkaa valmistautua käsittelyyn. Viime hetken valmistautumiset käsittelyihin vähenisivät.

Tuomari

      • Tuomioistuimissa voitaisiin harkita menettelyä, jossa istuntopäivä sovitaan heti (haaste)hakemuksen saapuessa oikeuteen. Tämä edellyttää, että tuomioistuimella on osapuolten yhteystiedot saatuna syyttäjältä tai siviiliasioissa asian vireille laittaneelta kantajalta/hakijalta ja että näitä yhteystietoja myös hyödynnetään olemalla yhteydessä asianajajaan heti asian vireille tullessa. Järjestelmä saattaisi lisätä sijaistamisen tarvetta ja kasvattaa kustannuksia, mutta toisaalta voisi nopeuttaa käsittelyjä.
      • Monet tuomarit voisivat olla aktiivisempia valvoessaan, että asioihin ei sekoiteta siihen kuulumatonta. Seuraavassa esimerkkejä:
        • Jos tuomari sallii, että toinen osapuoli toimittaa epämääräisellä todistusteemalla jopa satoja sivuja ”todisteita”, ei toisen osapuolen asianajajalla ole tällöin mitään muuta mahdollisuutta kuin perehtyä tähän materiaaliin vaikka materiaali olisikin täysin epäoleellista. Tämä puolestaan nostaa jutun oikeudenkäyntikuluja ja viivästyttää oikeudenkäyntiä. Tuomareilla on tältä osin keskeinen mahdollisuus kontrolloida, etteivät asianajopalkkiot paisu kohtuuttomasti. Asianajopalkkioiden kontrolloiminen ei ole pelkästään asianajajien käsissä.
        • Asianosaisilta tulee vaatia selkeää ilmaisua ja vastauksia asian oleellisiin kysymyksiin. Jos epämääräinen ilmaisu tai esiintyminen sallitaan kirjelmissä tai oikeudessa, koko oikeudenkäynnin kohde hämärtyy – ei ole enää tietoa siitä, mistä asiassa oikeastaan riidellään. Tällaisen tilanteen estäminen on nimenomaan tuomarin (tai joissakin tapauksissa asian esittelijän) tehtävä.
      • Osapuolia voi siviiliasiassa toki kehottaa sopimaan asian, mutta jos se ei johda sovintoon, asia tulisi ratkaista. Oikeudenkäynti on nimenomaan rauhanomainen ja sivistyneiden ihmisten tapa ratkaista erimielisyydet. Osapuolen pakottaminen sovintoneuvotteluihin, jättäminen istuntosaliin toisen osapuolen kanssa ja jopa tietyn tyyppinen paheksunta siitä, että asiaa ei sovita, tuntuu kokemukseni mukaan usein kohtuuttomalta siitä osapuolesta, joka on tahtomattaan oikeudenkäyntiin joutunut. On syytä muistaa, että sovintoneuvottelut kasvattavat osapuolten kuluja ja viivästyttävät oikeudenkäyntejä.
      • Asianajajia voisi sitouttaa enemmän siihen, että kirjelmät lähetetään suoraan vastapuolelle sähköisesti. Ei ole järkeväää printata ja lähettää postitse sellaista, minkä tuomioistuin saa sähköisenä.


Edellä mainitut ovat ajatuksia siitä, miten prosessia voitaisiin nopeuttaa ja saada parempilaatuiseksi ilman lisäkuluja. Ihmekeinoja oikeudenkäynnin nopeuttamiseksi ei ole, vaan laadukas prosessi on kuitenkin monen tekijän summa.

Siltä osin kun olen nopeisiin ja tehokkaisiin oikeudenkäynteihin saanut osallistua, on nopeus ja tehokkuus kokemukseni mukaan ollut pääosin taitavan tuomarin ansiota. (12.12.2019)

Kalle Ujainen

asianajaja, Hyvinkää