Toimiston perustiedot

Yhteystiedot

Toimitilani sijaitsee Hyvinkään käräjäoikeutta ja poliisitaloa vastapäätä tien toisella puolella osoitteessa Riihimäenkatu 20 A, 05900 Hyvinkää.

Asiakastapaaminen voidaan sopia myös muualla tapahtuvaksi, esimerkiksi Keravalle tai Vantaalle.

Erityisestä syystä voin hoitaa toimeksiannon myös etäviestimen (videoyhteys) välityksin. Tällöin yksityisasiakkaan osalta noudatetaan etämyyntiä koskevia sopimusehtoja (toimitetaan kuluttajalle erikseen).

Alkuneuvottelusta on hyvä sopia puhelimitse (p. 045 154 8771) tai sähköpostilla (kalle@ujainen.fi) etukäteen.

Laskutus

Toimeksiantoon johtamattomasta puhelinneuvottelusta (15-20 min) tai alustavasta sähköpostitiedustelusta ei laskuteta. Muutoin laskutus perustuu toimeksiantoon käytettyyn aikaan.

Ellei toisin sovita, tuntilaskutus on 200 euroa + alv 24 %. Kulujen kattamiseksi voidaan periä ennakkoa (esim. perunkirjoituksessa virkatodistusten tilaamista varten, jos asiakas ei halua tilata itse).

Oikeudenkäyntiasioissa selvitän asiakkaan mahdollisuuden saada asianajokulut katettua valtion kustantamasta oikeusavusta tai vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutuksesta.

Asiakas voi pienentää laskutusta tuomalla tarvittavat asiakirjat alkuneuvotteluun tai vaihtoehtoisesti lähettämällä niistä skannaukset jo etukäteisesti sähköpostiin. Tämä yleensä myös nopeuttaa toimeksiannon hoitoa.


Toimistosta

Asianajaja Kalle Ujainen on Suomen Asianajajaliiton jäsen. Toimintaani valvoo Asianajajaliiton valvontalautakunta.

Y-tunnus 2773855-8.

Toimistolla on Asianajajaliiton edellyttämä vastuuvakuutus Keskinäinen vakuutusyhtiö Fenniassa (vakuutusnumero 490-7293427).